Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mexico. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mexico. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

10 syytä miksi lähteä vaihtoon


Miksi ihmiset oikeastaan edes lähtevät vaihtoon ?
Miksi joku haluaa jättää perheensä ja kaverinsa vuodeksi ?
Kuka haluaa jättää koulun vuodeksi ja valmistua vuoden myöhemmin kuin muut saman ikäiset ?
Miksi kuluttaa niin paljon rahaa viettääkseen vuoden ulkomailla ?

Mielestäni listaa tästä aiheesta voisi jatkaa loputtomiin, mutta päätin nyt listata 10 asiaa,
 jotka ovat minulle ne tärkeimmät syyt..

1. Rakastan matkustamista ja haluan nähdä maailmaa. Haluan tietää millaista on elää tavallista nuoren elämää toisella puolella maailmaa aivan erilaisessa kulttuurissa, kuin mihin täällä Suomessa on tottunut.





2. Kielien oppiminen. Eipä siihen ole oikeastaan lisättävää. Kukapa ei haluaisi osata puhua mahdollisimman montaa kieltä sujuvasti, meidän niin paljon maailmalla käytettävän suomen kielen lisäksi.


3. Itsenäistyminen. Se, että asut vuoden ilman vanhempiasi on iso juttu. Vaikka vaihto-oppilaalla on toki hostperhe vaihtovuoden aikana, joudut varmasti tekemään omia päätöksiä ja huolehtimaan itsestäsi enemmän itse ja eritavalla.


4. Henkinen kasvu. Tää on vähä vaikee selittää mut mä aattelen, että vaikka vaihtovuosi on kokonaisuudessaan mahtava kokemus se ei ole kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Huonoja hetkiä tulee varmasti ja hassua onkin, että odotan niitä paljon. Se kun pääsee yli vaikeista ajoista on varmasti se mikä kasvatta eniten.
...hahaha varmasti tapahtuu myös fyysistä kasvua, mutta sitä en niinkään odota :D vaihtarikilot, täältä tullaan !


5. Kavereita toiselta puolelta maailmaa. Tämä on mielestäni siistiä, että kun palaat takaisin Suomeen, on sinulla niin sanotusti toinen koti, perhe ja ystävät minne voi aina mennä uudelleen.
Myös muut vaihtarikaverit, joita olen jo tässä vaiheessa saanut, ovat ihan mahtavia <3


6. Arvostus ! Se, että asiat ovat erilailla muissa maissa, saa varmasti arvostamaan koti-Suomea hurjasti. Asiat eivät täällä ole ehkä paremmin eikä huonommin, ne ovat vaan eritavalla. Täällä itsestäänselvät ja tylsät asiat ovat luultavasti toisella puolella maapalloa vain haave, sekä toisinpäin. Pitäisi olla tyytyväinen siihen, mitä on!!



7. Mä en yhtään tykkää talvesta ! Ainoa asia on lumilautailu, ja sekin on vähentynyt niin paljon, että sitä tuskin osaan vuoden aikana ikävöidä. Pelkkä ajatus elämisestä vuoden Meksikossa, jossa talvikin on lämpöisempi kuin kesä täällä Suomessa, vetää hymyn korviin asti.


8. Vaihtovuodesta, ei varmasti ole haittaa, kun haen tulevaisuudessa töitä. Olen haaveillut myös tekeväni työtä ulkomailla ja vaihtovuodesta ei tuskin ole haittaa tässä asiassa !


9. Erilaisuus. Se että melkein kaikki on erilaista on asia, mitä odotan.
Koulu, ilmasto, ruoka, kaupat, luonto, harrastukset, talot, ihmiset ja kaikki. En vaan malta odottaa, että voin tehdä teille postausta asioista, jotka ovat erilailla siellä kuin täällä :D haha


10. En tiä voiko tätä oikeestaan miksikään syyksi laskea, sillä tää ei oikeestaan sitä ole. Tämä on vaan vahvistanut mun haluja lähteä. Oon kyllästynyt elämään täällä Suomessa ja sama arki joka rullaa samanlaisena päivästä toiseen. On myös tilanteita, kun ajattelee että "voi hyväluoja onneksi pääsen täältä vuodeksi pois" Enkä sano, ettenkö olisi onnellinen täällä, vaan vuosi pois täältä tekee varmasti enemmän kuin hyvää.



Tälläistä tälläkertaa.
Huonoista puolista sen verran, että niistä en ala postausta tekemään sillä niitä ei ole kuin kaksi:
Joudun jättämään mun rakkaan perheen, sukulaiset kaverit ja ystävät vuodeksi..
Toinen huono puoli on se, että sieltä täytyy sit vuoden jälkeen lähteä pois... ;)

Mulla on ainakin viisi kesken olevaa tekstiä tuola luonnoksis. Oon ollut vaan laiska enkä ole saanut niitä ihan valmiiksi asti. Nyt otan itteeni niskasta kiinni ja julkaisen ne teille mahdollisimman pian!

 Love, Emmi




sunnuntai 23. helmikuuta 2014

NUMBER ONE

Täällä taas kirjoittelemassa, tällä kertaa tosin vähän erilaisen blogin muodossa. Kyseessä siis on vaihtariblogi, enkä meinaa sitä itsekään uskoa. Olen siis Rotary vaihtari vuosimallia 2014-2015. Oon lähdössä Meksikoon viettämään toivottavasti ikimuistoisinta vuottani 20. heinäkuuta.



En edes ole varma mistä tämä kaikki lähti, mutta monta vuotta olen jo toivonut pääseväni kielimatkalle johonkin hienoon maahan,saamaan upeita kokemuksia ja parantamaan kielitaitojani. Olin aina ollut varma tulevaisuuteni suunnitelmistani, kunnes ajatukseni muuttuivat kesällä 2013.
 Kymmenen vuotta elämäni pyöri ainoastaan pesäpallon ympärillä ja en tiedä miksi, mutta tällöin tiesin haluavani muutakin elämältäni kuin pesäpalloa, vaikka laji sydämmessäni aina pysyykin. Erilaiset ajatukset pyörivät päässäni ja tiesin haluavani oppia kieliä ja sitä kautta avaisin erilaisia, upeita mahdollisuuksia elämälleni. Syksyllä lukion alkaessa kouluumme tuli vaihtareita ja aloin miettimään kuinka upea kokemus vaihtovuosi olisikaan. Ja tässä sitä nyt ollaan. Useiden paperisotien, miljoonien puhelujen, muutamien haastattelujen ja tiedostelujen jälkeen kirjoitan nyt tätä tekstiä tiedostaen samalla, että tulevan vuoden tulen viettämään Meksikossa, ihmisten kanssa joista minulla ei ole pienintäkään aavistusta.



Kelataan nyt noin kuukausi ajassa taaksepäin. Istun Äitini, tätini ja kaverini Immin kanssa syömässä Daddy's dinerissä ja selaan samalla whatsapp ryhmää,johon kuuluu Rotaryvaihtareita ympäri Suomen. Sinä päivänä jo moni oli sanut tietää kohdemaansa ja koko ajan joku uusi sai tietää maansa. Olin varma etten saa tietää vielä, koska paperini olivat lähteneet huomattavasti myöhemmin kun muiden, mutta olin tosi iloinen muiden puolesta! En tiennyt tuolla hetkellä, että sähköpostini roskapostissa oli koko ajan ollut tieto Meksikosta. Kun pääsin kotiin avasin sähköpostini ihan vain varmuuden vuoksi. Huomasin saaneeni viestiä ja avasin sen kädet täristen. Luin viestin, jossa luki, että olisin lähdössä muiden Meksikoon lähtevien kanssa 20.7 kohti Mexico Cityä. En edes muista mitä tuolloin ajattelin, mutta kädet täristen soitin äidilleni ja juoksi rappuset alas kestomaan iskälleni uutisen. Itkin ja nauroin yhtäaikaa. Ensimmäistä kertaa tuntui, että olen ihan oikeasti lähdössä...





Eilen tapahtui taas, facebookissa saimme kirjeenvaihtajaltamme viestin, jossa oli jokaiselle kerrottu piiri, johon paperit olivat lähetetty. Omat paperini oltiin lähetetty piiriin 4170, johon kuuluua ainakin pääkaupunki Mexico City. En tiedä alueesta kuitenkaan kauheasti, mutta sisämaata ja lämmintä ainakin tällä hetkellä reippaasti yli 20 astetta.

D1470 on siis piiri, johon paperini on lähtenyt, huiiii !
Sain tämän blogin juuri valmiiksi, joten ulkoasu on vielä pahasti kesken. Älkää välittäkö !
Tähän väliin nyt ei kuitenkaan muuta, palaillaan asiaan mahdollisimman pian (:

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11834175/?claim=ryj6jebx9gh">
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla </a>

Love, Emmi